Unesta uneen

Käsillä on viimeinen päätoimittamani Nuoren Voiman numero. Ensimmäisen teemana oli Valistus, ja sitä kuvitti eräänlaisena mottona Goyan teos ”Järjen uni synnyttää hirviöitä”. Jonkinasteista kohtalon ironiaa voitaneen nähdä siinä, että huomaan lopettavani kauteni Uni-numerolla. Onko historian dialektiikka johtanut jälleen kerran valosta hämäryyteen, valistuksesta romantiikkaan, ja vieläpä suhteellisen lyhyessä ajassa?

 

Määrätietoisesti etenevää tai vastakohdakseen kääntyvää kirjallis-filosofista ohjemaa enemmän lehden teemojen valintaan ovat kuitenkin vaikuttaneet ulkoiset sattumat tai oikukkaat päähänpistot. Toimituksen noudattamaa logiikkaa voisi luonnehtia myös unenomaiseksi, lukijapalautteen mukaan myös sopimattomasta lääkityksestä johtuneeksi. Joka tapauksessa, Chateaubriandin Renéssään  kuvaama ”tunteiden häilyvyys” luonnehtii myös allekirjoittanutta kirjallisuuslehden päätoimittajana.  

 

Kyse on siis koko ajan ollut romantiikasta, vääjäämättä?

 

Markku Lehtinen

 

PS. Kiitokset Nuoren Voiman lukijoille, päätoimittajakollegoilleni Teemu Ikoselle ja Eino Santaselle, lehden kymmenille avustajille sekä taitosta vastanneille Mika Elolle ja Ari Hirvoselle.

 

Takaisin

6/05 - Uni

 

Sisältö 6/05

MARKKU LEHTINEN: Unesta uneen (pääkirjoitus)

PAUL CELAN: Edgar Jené ja uni unesta

TUOMAS TIMONEN: 40 unta

RIIKKA TALVITIE: Kaija Saariaho: Unien Kieliopista

SAILA SUSILUOTO: Unipäiväkirja

IISA AF URSIN: Kertomuksia tuntemattomasta todellisuudesta. Unien tulkitsijat Julio Cortázar ja Felisberto Hernández

JAAKKO YLI-JUONIKAS: Nauru naurulle: Balso Snellin Unielämä ja Nathanael Westin taidekäsitys

FRANÇOIS-RÉNE DE CHATEAUBRIAND: René

ANTTI NYLÉN: René, protoromantikko

SATU TASKINEN: Wieniläinen paradoksi

SATU TASKINEN: Dimitré Dinev - kieleenmuuttaja

DIMITRÉ DINEV: Vaihtokylpyjä

THOMAS STANGL: Heinä, elo, syys

SATU TASKINEN: Thomas Stangl – unen tuntumassa

TEEMU IKONEN: Untenmetsatäjien käsikirja

JYRKI HEIKKINEN: Sarjakuva

IIDA RIEKKO: Keskipakoislyyrikko

PAULIINA HAASJOKI: Rituaalit rituaaleina

JUHANA VÄHÄNEN: 20 XI/II 05

Arvostelua:

TEEMU MANNINEN: Sekametelisoppa (Markku Paasonen: Lauluja mereen uponneista kaupungeista)

JONIMATTI JOUTSIJÄRVI: Kuinka pitkä muisti valmiilla maailmalla on? (Timo Hännikäinen: Kilpailevan lajin muistomerkki)

TAINA LATVALA: Epäilyttävät symbolit (Pauliina Haasjoki: Epäilyttävät puut)

AULI KÖNGÄS: Reipas laulaja hoitaa lapset hoitaa lapset, miehet ja herneet (Anja Erämaja: Laulajan paperit)

ANU LAITILA: Todellisuutta todempi on uni (Bo Carpelan: Kesän varjot)

JAAKKO YLI-JUONIKAS: Tyhjä sielu typistetyssä ruumiissa (Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari)

RIIKKA PELO: Kaikki muuttuu, mikään ei katoa (Sjón: Skugga-Baldur)