Rakkauden likiarvo

Et ole ainoa joka on vaikeuksissa. Tokenet kyllä näinä päivinä ja tapaat hänet josta tulee koko elämäsi mittainen riesa. Te päädytte pitkiksi ajoiksi märkään, tihkuiseen luolaan jota kutsutaan ystävyydeksi. Ja mikä luola! Mikä ystävyys! Pohjan liejussa lojuu esimerkiksi pikkukiviä joita opitte vielä arvostamaan. Nämä kivet ovat kuvittelukyvyn äärimmilleen hioutunutta sakkaa, elämänkaltaisia aromeita – lajitelma kiviä: eräänlainen talous.

Keräätte kiviä (molemmat vain toisillenne) koska muuta ei itse asiassa ole ja niitä riittää. Mutta on myös muuta: koska muuta ei juuri ole, muuttuu luola adjektiivien kaivokseksi. Adjektiivit tarttuvat ensin kiviin ja saavat ne hohtamaan, sitten tämä täydentävä laadun hohde leviää kaikkeen: luolassa hellyys on käsinkosketeltavaa, samoin petollisuus, murhanhimoisuus, samoin samantekevyys, ja kivet tulevat siis tarpeeseen.

Ja entäpä tulevaisuus! Se on hän, jota sinä kutsut ystäväksesi. Keräätte kiviä ja elätte adjektiivien hohteessa, katsotte toisianne ja tulevaisuutta kuin yhtä kasvavaa kivikasaa. Jos voisitte tavata ihmisiä saisitte kuulla mielenkiintoisia asioita erinomaisuudestanne. Mutta se on mahdotonta, olette ystäviä.

Lopulta ikuisuus alkaa toteuttaa teille varaamaansa suunnitelmaa: eräänä päivänä kaivos ehtyy, hiljaisuudessa vaanii kiveä huohottava maailma joka on sinä ja hän. Hän on elinikäisen ystävänkaltainen kuin joutsenenkaltainen kuin äkkipikainen suudelmaan vääristyvä nokka, hän on vakava kuin aivo, jossa tikittää pommi ja jakaa pian kaiken. Hän haluaa tästä eteenpäin jakaa kaiken. Kun hän soittaa joudut puhelinkeskusteluun kuin hirteen – tämän tuntemuksen haluat tässä vaiheessa jo ehdottomasti jakaa – ja niin elämä joka näytti aiemmin loppuvan kuin seinään jatkuu ja jatkuu. Tunti tunnilta, minuutti minuutilta, sekunti sekunnilta, sadasosa sadasosalta te jaatte: yksiköt pienenevät, nollat kasvavat, desimaali desimaalilta niiden suunnattomat kaaret katoavat tavoittamattomiin, ja siellä jossain Alituisen Tyhjyyden Keskipisteen jähmettyneiden pyörteiden piiskaamana seisoo Ankara Ikuisuus ja kärsii, piirtääkseen rakkaudesta yhä tarkempaa kuvaa.

Eino Santanen

Takaisin

4/05 - Rakkaus

Sisältö 4/05

EINO SANTANEN: Rakkauden likiarvo (pääkirjoitus)

AINA BERGROTH: Rakkaus tappaa. Sarah Kane ja kohtuuttomuus

VILJA-TUULIA HUOTARINEN: Rakkausruno Lukijalle

MIKKO VILJANEN: Sanojen armeijassa kaikki aselajit liikkuvat: Isaak Babel

ISAAK BABEL: Kylpyhuoneen ikkuna, Doudou, Ensimmäinen kirjoituspalkkioni

VILLE SUTINEN: “Rakkaus on mielenhäiriö” – Rakastuneen hullun lyyrinen diskurssi 200-luvun esikoiskokoelmissa

SANNA KARLSTRÖM: Rakkausruno Kustannustoimittajalle

ALAIN BADIOU: Mitä on rakkaus?

MIKKO VILJANEN: Sinä, rakas lukija

JUHA T. KOSKINEN: Petollinen ääni – rakkausduetot 1600-luvun venetsialaisoopperassa

CHARLES SIMIC: Runoja

JYRKI KIISKINEN: Entsyymien korkea veisu

ANTONELLA ANEDDA: Runoja

PETER MICKWITZ: Runoja

SJÓN: Runoja

JYRKI HEIKKINEN: Sarjakuva

MARIA GARDNER: Runoja

JUHANA VÄHÄNEN: Lukija, Rakas –

ROBERT CREELEY: Rakkaus tulee hiljaa

Arvostelua

TEEMU  MANNINEN: Aikuisten satuja (Catharina Gripenberg: Sinä siellä kaukana näytät tutulta)

VILLE SUTINEN: Epävirallisen teollisia chansoneita (Timo Lappalainen: Kultainen noutaja)

TAINA LATVALA: Vaaleamman punainen kirja tarttuu käteen (Juhana Ahvenjärvi: Yhä kiihtyvä tauko)

JONIMATTI JOUTSIJÄRVI: Ajassa hallittu estetiikka ja epäillyt tunteet (Olli Sinivaara: Hiililiekki)

TEEMU  MANNINEN: Satiiria kahdessa ulottuvuudessa (Jouni Inkala: Sarveisaikoja)