avausruno

Pauliina Haasjoki

Kirja kompastuu. Kirja tallautuu maahan.

Kirja palaa.

Kirjan kanteen lyödään sinetti,

se haavoittuu.

Sitä rynnätään pelastamaan ja se juoksee omilla jaloillaan

tomussa joka on noussut sekasorrosta ja se on mahdollista

taluttaa kädestä pidellen turvaan.

Se makaa tomussa ja huohottaa.

Kipinät ovat lentäneet siitä korkealle, ja niiden piirrot ilmassa

ovat kai olleet arvokasta kivun kirjoitusta,

nyt on käännettävä kaikki parhain päin.

Kirja on tomuinen muttei häpäisty.

Ei merkitys voi koskaan palaa.

Nyt on aika kulkea yön turvin, yksittäin kulkueessa silhuettina.

Kirjan mieliala alkaa nousta,

se saa takaisin jotakin entisestä hengestään.

Se kertoo tarinoita ja

haukahtelee kuin koira, on paljon

helpompi jaksaa matkan rasituksia.

Kritiikki

Kritiikki I