Pääkirjoitus 5/06

 

Nuori Voima lähetti noin 60 ystävälleen ja tukijalleen kehotuksen muistella 90-lukua. Vastausprosentti kohosi korkeaksi.

 

Tarkoituksena oli hahmottaa omakohtaisten muistojen kautta eräänlaista 90-luvun varjohistoriaa, yksityiskohdissa viipyvää arkista kokemusta.

 

Kirjoitusten muoto on lainattu Georges Perecin vuonna 1978 ilmestyneestä teoksesta Je me souviens, ja tällaisenaan idea on peräisin 90-luvun alussa ilmestyneestä, Tuomas Nevanlinnan päätoimittamasta ARG-lehdestä (5–6/91), jonka avustajat muistelivat silloin 70-lukua.

 

Useampi kuin yksi kirjoittaja perui viime hetkessä osallistumisensa, koska vuosikymmen tuntui olevan edelleen liian lähellä. 90-luku onkin tietyllä tavalla harmaata aluetta: se ei ole ehtinyt asettua historiaksi, eikä toisaalta vielä "palannut" valmiiksi paketoidun retron muodossa (huolimatta siitä, että ensimmäinen "Remembering the 90's" -kokoelmalevy tuli myyntiin vuoden 1997 paikkeilla).

 

Muistojen joukossa vilahtaa muutamia 80-luvun lopun ja 2000-luvun alun tapahtumia. Ne on jätetty paikalleen, koska nämäkin muistot kertovat jotakin 90-luvusta, piirtävät omalla tavallaan vuosikymmenen ääriviivoja.

 

Mainittakoon, että tekstejä lähetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen yhteensä 34 kappaletta, mikä on mystisesti täsmälleen yhtä monta kuin ARG-lehden "70-lukuparaatissa".

 

Kuka on 90-luvun tärkein hahmo? ARGin "Mr. Absolute Seventies" -kilpailun kultamitalin vei SMP:n Olavi Tupamäki. Nuoren Voiman Nineties-kisan voittajaksi näyttäisi nousevan – täpärästi Cobainin ohi – Iiro Viinanen. Toimitus onnittelee.

 

 

Antti Arnkil

 

 

Takaisin

5/06 - 90-luku

 

5/06 Sisältö

 

90-luku, "MUISTAN...", kirjoittajat: Antti Arnkil, Tiina Arppe, Laura Friman, Pauliina Haasjoki, Paavo Heinonen, Elisa Helenius, Ari Hirvonen, Vilja-Tuulia Huotarinen, Ville Hytönen, Juha Itkonen, Pasi Jääskeläinen, Salla Karvanen, Riina Katajavuori, Anu Laitila, Aki Petteri Lehtinen, Laura Lindstedt, Päivi Liski, Tuomas Nevanlinna, Sanna Nyqvist, Hanna Ojala&Tuomas Timonen, Katariina Parhi, Tiina Poutanen, Joni Pyysalo, Herman Raivio, Jani Saxell, Olli Sinivaara, Elina Snicker, Sami Syrjämäki, Henrikki Timgren, Tommi Uschanov, Siru Valleala, Mikko Viljanen, Eetu Viren, Jaakko Yli-Juonikas

 

***

 

Kyösti Niemelä: Kolumni

José Ángel Valente: Runoja (suom. Tarja Roinila)

Jaakko Yli-Juonikas: Kuukauden klassikko

Jyrki Heikkinen: Sarjakuva

Jouni Avelin & Tapani Kilpeläinen: Lehtikatsaus

 

Arvostelut:

 

- Päivi Liski: Manan ilta autiompi (Juha Seppälä, Ei kenenkään maa)

- Mikko Viljanen: "Puoliavoin suu on ruumiin kysymys" (Peter Nádas: Muistelmien kirja 2)

- Jonimatti Joutsijärvi: Lähde linnulle saattajaksi (Riikka Pelo Taivaankantaja)

- Herman Raivio: Työn käsitteet seinää vasten (Mikko Jakonen et al., Uuden työn sanakirja)

- Martti-Tapio Kuuskoski: Imupainemännän kosto! (Osmo Tammisalo, Rakkauden evoluutio & David M. Buss, Halun evoluutio)

- Jonimatti Joutsijärvi: Lapset voivat kärsiä erilaisista tarkkaavaisuushäiriöistä (Janne Nummela, Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli)

- Ville-Juhani Sutinen: Kaivon silmä kohti taivasta (Jussi Hyvärinen, Kurkistan kaivoon)

- Ville-Juhani Sutinen: Mongolialainen kurkkulaulaja (Panu Tuomi, Poeettinen korrektius)

- Herman Raivio: Jotain siellä tehtaalla kai tapahtui (Mary Woronov, Swimming Underground)

- Mikko Jakonen: Tiedon valtatieltä ei-kenenkään maalle (Michel Foucault, Tiedon arkeologia)